Bogota ja parkettien rautakanki

8.-10.6.2018 Bogota-Medellin

Aurinkoinen keskipäivä hellii matkailijaa Medellinissä. Olemme siis saavuttaneet matkamme toisen kohteen, joka on vuoristoinen Medellin. Kaupunki sijaitsee vaivaisen 1500-metrin korkeudessa ja on huomattavasti Bogotaa lämpimämpi. Olemme lähdössä tutustumaan kaupungin keskustaan, mutta olisi myös aika päivittää blogia Bogotan kokemuksilla.

Viimeisimmän kirjoitukseni kirjoitin ensimmäisenä päivänämme Bogotassa. Aamu oli hieman koleahko, mikä on tavallista 2500-metrin korkeudessa sijaitsevassa kaupungissa. Melkoinen aivopieru Quesadalta: ”Perustanpa kaupungin paikkaan, jossa on kylmä, vaikka kaikkialla muualla olisi lämmin.” Hän ei varmaan joutunut asumaan siellä ja naureskeli Bogotalaisille jossain rannalla.

Heräsin aamulla liian aikaisin. Aikaero teki tepposet ja vaikka olin väsynyt, heräsin jo noin kello viisi paikallista aikaa. Nukuimme kuuden sängyn dormissa, ja huonetoverini meinasivat herätä taistelua ja pakenemista enteilevään karjaisuun. Jokin kutitti reittäni peiton alla. Kahmaisin paniikissa kohti kutiavaa aluetta. Onnekseni sain huomata sen olevan vain peitosta purkautunut lanka. Myöhemmin sain kuulla, ettei Bogotan korkeudessa ole paljoakaan kuumottelevia hirviöitä.

Väsymyksestä huolimatta kiertelimme aamupäivän kaupungilla ihmettelemässä la Candelarian värikkäitä ja kapeita katuja. Paikat, jotka saapuessamme olivat näyttäneet pimeiltä sivukujilta, olivatkin osa historiallista keskustaa. Eivät siis ole kovinkaan pelottavia. Tätä turvallisuutta korostavat poliisit ja sotilaat, joilla on täysi taisteluvarustus niskassa. Näin jopa laaman, joka on alpakan sukulainen. Kyseinen yksilö oli tosin raahattu keskustaan turistien pällisteltäväksi, joten en erityisemmin kokenut olevani lähelläkään alpakoiden valtakuntaa.

Hostellistamme kerrotakoon, että se oli aivan ihastuttava. Botanico hostel on vanhassa rakennuksessa vuoren rinteellä. Se ei ole järin moderni, lämmin tai hyväkuntoinen, mutta paikan ilmapiiri on aivan kultainen. Pienen hostellin henkilökunta muistaa asiakkaat nimeltä ja hengailee ja järjestelee ohjelmaa. Joogaa, tanssikursseja, ruokailuja ja juomailuja.

Osallistuimme juomailuun. Väsymys ei paljoa painanut, kun kysymys lähdöstä esiteltiin. Bilebussilla baariin ja takaisin, ilmaista juotavaa ja paikallista väestöä suositussa ravintolassa. Kuulosti hienolta, oli hienompaa. Reissu oli kulttuurishokki, joka alkoi jo ennen bussiin pääsyä. Elsan venähtänyt vessareissu loppui liian äkisti ja bussimme ehti karata kulman taakse. Meinasimme myös mennä väärään bussiin, mikä olisi ollut ikävää. Joukko kielitaidottomia turisteja jossain slummissa ihmetellen, että ”Donde esta el baari?” Toki sitä olisi voinut myös luonnehtia melkoiseksi kokemukseksi. Jälkeenpäin sanoisin, että olisi pitänyt ottaa väärä bussi…

Bussissa sain tietää, että Elsan jumpsuitin vetoketju oli asettunut aloilleen. Se ei pitänyt asua kiinni, mutta myöskin esti vessareissut. Seurueemme varustevastaavana sätin itseäni. Miksei minulla ole hakaneuloja mukana. Kaikki oli hostellilla. Pomppuisilla teillä, kädet täynnä juotavaa, pian sylit täynnä juotavaa ja kaiken päälle pitäisi korjata jumpsuit. Se homma jäi tekemättä.

Saavuimme luvattuun baariin ja Elsa lähti kahden avuliaan Senjoritan kanssa vessaan korjaamaan asua. Minä lähdin etsimään tiskiä. Yleensä ihmiset baariin tullessaan menevät tiskille, eivät etsi sitä, mutta Andres Carne (tms) oli erilainen paikka. Tiskiä ei näkynyt. Joka puolella oli tarjoilijoita ja pöytiä ja ruokailijoita. Tutkimusmatkallani löysin tanssilattian, matkamuistomyymälän, sekä pari yhtä hämmentynyttä länkkäriä, mutten tiskiä. Löysin jopa Elsan, jonka asu oli korjattu. Lopulta, kun kysyimme sadatta kertaa, mistä saa juotavaa, joku tarjoilija lähti hakemaan. Aikaa kului tavattomasti, ja lopulta sain oluen. Vodka-redbullin tilannut australialaiskanadalainen seuramme sai lasilliset vodkaa. Seuraava puoli tuntia meni redbullin tilaamiseen. Vartin kohdalla joku tuli kysymään, haluaisiko ystävämme sokeritonta, vai tavallista redbullia. Tämä sai rauhallisen miehen hieman hikeentymään.

Päätimme suunnata tanssin pyörteisiin. Tanssilattia oli täynnä taidokkaasti sambaavia kolumbialaisia. Päädyinpä itsekin jonkun paikallisen tyttörukan opastettavaksi. Hän taisi tosiaan kuvitella, että voisi saada minusta irti sambaavan partaveitsen. Ensin haettiin askelia. Luulin jo oppineeni, kunnes hän kehotti minua liikuttamaan lantiotani. Missä vaiheessa ihmisen evoluutiota lantiosta tuli liikkuva osa? Niinpä, ei missään vaiheessa! Mikäli olisin onnistunut nitkuttamaan perisuomalaisen kankilantioni johonkin suuntaan, se olisi luultavasti jäänyt niille sijoilleen seuraaviksi vuosikymmeniksi. Ihmisten kysellessä, miksi minulla on noin vino lantio, saisin selitellä sambanneeni. He varmaankin ymmärtäisivät. Kun olin tyydyttänyt tuskan tuottamisen tarpeeni tallomalla varpaita, päätimme minun olevan täysi pettymys samban suhteen ja loppu ilta kului vapaalla tyylillä. Kummallisen tiskittömyyden takia illan saldoksi tuli kaksi olutta. Ehkä tiskitön baari on sittenkin varsin vastuullinen baari.

Lomalla ei tule krapulaa. Seuraavana päivänä kävimme opastetusti tutkailemassa Bogotan täysin käsistä lähtenyttä katutaidetta. Kaikki seinät ovat töherretty graffiteilla. Pakko myöntää, että nämä alkavat olla jo melko taitavia töhertämään. Taiteilijat eivät olekaan tyytyneet pelkkään hakaristiin ja kirkkoveneeseen, vaan teokset ovat kauniita ja kantaa ottavia. Opin taiteilijoiden tyylejä, graffitien tyylisuuntia, sekä tietenkin sen, mitä tekemistä Justin Bieberillä on Bogotan katutaiteen laillistumisen kanssa. Ne ovat varsin pitkiä juttuja kaikki, joten en niitä nyt avaa. Menkää itse tutustumaan.

Siirryimme Medelliniin yöbussilla, joten viimeisenä päivänämme Bogotassa meillä oli aikaa käydä piipahtamassa vuorella, joka kohoaa kaupungin ylle. Koska hissiin oli niin sanotusti vitunmoinen jono, päätimme nousta jalan, kuten vuorten valloitus kuuluukin tehdä. Myös ylös rakennettu tie (juu sinne meni tie) oli täynnä turisteja, joten parin kilometrin pätkä oli tuskallisen hidas. Tämä toki sopi Elsalle, joka suunnittelee myös Everestin perusleirin valloitusta. Hän halusi nousta hitaasti, jotta totuttelisi ohueen ilmaan. Hän myös läähätti samasta syystä. Huonolla kunnolla ei ollut mitään tekemistä tässä. Ei mitään! Tulihan selväksi? Huipulla minä ja Veikka Gustafssoninakin tunnettu siskoni koimme yllätyksen. Siellä oli meneillään jonkinlainen vaalikampanjaan liittyvä huutelu, joka liittyi Kolumbian tuleviin presidentinvaaleihin. Petroa aikoivat vissiin äänestää. Minä en, sillä Petro aiheuttaa tungosta muutoin niin kauniille vuorelle. Emme meinanneet päästä alas, kun väkeä oli niin kamala määrä tukkimassa polut.

Botanicon jättäminen oli kurjaa, mutta eteenpäin on mentävä. Yöbussia suosittelen kaikille. Busseissa on mukavasti jalkatilaa, eivätkä ne ole hinnalla pilattuja. Matka menee nopeasti, mikäli saa nukuttua. Tie Bogotasta Medelliniin on niin mutkainen vuoristorata, että vessassa käyminen oli melkoinen seikkailu. Oletko koskaan yrittänyt nostaa housuja vuoristoradassa? Mikäli olet, olet sairas perverssi. Vuoristoradassa ei tule laskea housuja, sitä varten meillä on vuoristoteiden bussien vessat. Häpeä! Medellin on nyt kuitenkin saavutettu ja uudet seikkailut odottavat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *