Santa Catalinasta löytyi vihdoin mukava ranta

15.-19.7.2018

Lost And Found-Santa Catalina

Tämänkin päivityksen olisi pitänyt saapua internettiin aikoja sitten. Sitä ollaan jo Perussa, mutta blogi jurruttaa jossain helkkarin Hornitossa. Simpuransimpura.

Lost And Foundista lähdimme kohti Tyyntämerta, joka on muuten ihan saakelin huonosti nimetty paikka. Saakelin Magelhaes! Balboa näki meren ensin ja nimesi sen Etelän mereksi. Olisi nyt arvon Magelhaes voinut miettiä, tuleeko tyyni keli jatkumaan. Ei juma mikä idiootti! Siinä siis syypää teille, jotka olette pohtineet kyseisen nimen alkuperää.

Vuodatus päättyy! Kertomuksen omainen esitys siirtymästä jatkuu! Bussi Santa Catalinaan kesti koko päivän. Kolme vaihtoa: David, Santiago ja Sona. Kyllä! Luit oikein! Sona on olemassa. Toki henkilöt, jotka eivät ole perehtyneet Scolfieldi-Burrowsin veljesten toilailuihin poilailuihin ja vankiloista karkailuihin, eivät saa nimestä juuri mitään viboja. Pakoa katsoneillekin Sona on vain mahtava nimi kartalla. Ei taida löytyä mitään vankilaa. Sonalaisten kannattaisi rakentaa joki betonilinna ja houkutella ihmisiä katsomaan ”Sonan vankilaa.” Vangeiksi näyttelijöitä. Paskoja sellaisia. Paskat näyttelijät kuuluvat vankilaan. Seuraksi heille kaikki kesähittejä tuottavat roistot, sekä Antti Muurinen. Kesähittejä tosin tuotetaan sen verran paljon, että näyttelijät saanevat armahduksen.

Santa Catalinan sangen mitättömään keskustaan saapuessamme saimme tietää hostellin (Oasis Surf Camp) harjoittavan olemassaoloaan vartin marssin päässä. Ei hätää, se oli tasaista tietä. Hämmennykseksemme tien päässä, siinä missä tien piti jatkua, olikin joki. Joen toisella puolella näkyi hostellimme kyltti. Siltaa ei ollut ja ainoa venekin lojui toisella rannalla. Puolisen tuntia asiaa ihmeteltyämme lähti soutelija noutelemaan meitä. Joen syvyys oli nousuveden takia noin kaulaan asti, toki riippuen kaulan sijainnista.

minä täällä, hostelli tuolla

Kerrottakoon nyt siis syitä välttää Oasis Surf Campissä yöpymistä. Juuh hostelli on hintava. Dormiyö maksaa 18 dollaria, mikä lienee kallein yöni tällä reissulla. Hostellissa ei ole keittiötä, joten omien ruokien kokkailu on hieman haastavaa. Näin siis ravintolalaskut nakertavat budjettia ikävästi. Nousuveden aikaan on hankala käydä kylässä syömässä, joten hostellin ravintolan tarjonta tulee tutuksi. Kaiken huipuksi wifi on säälittävin, mihin olen törmännyt. Tämä estää lentojen ja hostellien varaamisen, mahdollisten laskujen makselun, sekä tietty yhteydenpidon kotiin. Huono wifi ei sikäli ole ongelma, kunhan sitä ei mainosta netissä hyvänä wifinä.

Toisaalta kyseinen hostelli lojuu rannalla. Se on siis aivan rannan tuntumassa, joten aaltoihin pulahtaminen ei vaadi oikeastaan mitään. Kun hyväksyy puitteiden heikkouden ja suuremmat kulut, on mukava rojahtaa riippumattoon ja tuijotella merelle. Ja kyllä! Me löysimme vihdoin aurinkoisen rannan! Eli mitä minä valitan?

Santa Catalina on kovasti surffareiden suosiossa. Pitipä meidänkin siis hypätä laudalle ja lähteä kesyttämään aaltoja. Otimme surffitunnin, johon kuului toki klassinen kuivaharjoitteluvaihe. Kaipa siitä oli jotain hyötyä, mutta tuntuu vain tavattoman typerältä räpiköidä kuivalla maalla. Mereen menin aika pienillä odotuksilla, mutta yllättäen sainkin aallon napattua muutamalla yrityksellä lautaani kuljettamaan. Jani oli vielä parempi. Hän nappasi ensimmäisen aallon ja surffaili tyylikkäästi ja pitkään. Seurueemme kolmannen jäsenen edesottamusten kuvaaminen jätetään tällä kertaa väliin. Olkoon se vaikka syntymäpäivälahjani siskolleni, joka pyöräilyn lisäksi myös surffaa taiteilijanimellä El Mökö.

El Mököllä oli myös synttärit, joten mepä lähdettiin Janin kanssa etsimään lahjaa. Pienen kylän tarjonta osoittautui kuitenkin varsin heikoksi. Kylässä oli toki lahjakaupaksi itseään kutsuva liike, mutta ikkunasta vilkaisemalla totesimme sen olevan täynnä lahjoja, jotka johtaisivas syntymäpäivän välittömään pilaantumiseen. Elsa jäi siis ilman lahjaa, mutta sai sentään piknikaamupalan. Lisäksi syntymäpäivää mustensi se fakta, että surffaukseen hurahtaneet herrasmiehet viettäisivät koko päivän aallokossa.

Luojan kiitos Santa Catalinan jälkeen pääsimme kohti oikeaa suuntaa, eli alpakoiden kansoittamaan Peruun. Panama Cityssä lähetimme Janin matkalle kohti kotoista Suomea. Jälleen kahden siskon kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *