Vihdoin Cuscossa, miten ne alpakat tarkenee täällä?

23.-28.7.2018

Panama City-Cusco-Pisac-Coya

Halleluuja! Peru on saavutettu ja ensimmäinen viikkoni alpakoiden valtakunnassa humahti vauhdilla. Sitä voisi luulla, että täällä päiväntasaajan läheisyydessä olisi jotenkin kivaa ja lämmintä, mutta silloin luulisi väärin. Täällä on kivaa ja kylmää. Joku matkareittimme kehnosta suunnittelusta vastannut henkilö olisi voinut tutkia säätietoja pakkausvaiheessa. 3400 metrissä lämpötila tippuu öisin jopa yksinumeroisiin lukemiin. Kannattaako täällä ainakaan telttailla? Jätänpä kysymyksen dramaattisesti auki. Tunne perhoset vatsassasi!

Peruun saavuimme toki lentäen, koska matkareittimme (Kolumbia-Panama-Peru) sitä vaati. Huomioithan arvostellessasi siksakkista järjettömyyttämme, ettei minulla ole kovinkaan suurta roolia kyseisen matkareitin suunnittelussa. Se Panaman koukkaus oli kyllä vahvasti Elsan ja Janin käsialaa. Mutta selitykset sikseen! Alan jo tottua lentelyyn, minkä myös lentoyhtiöt ovat ilmeisesti huomanneet. Saimme lennollamme oikein hätäuloskäyntipaikat. Hätäuloskäyntipaikanhaltija on kapteenin jälkeen toiseksi tärkein henkilö lentokoneen turvallisuuden kannalta, mennen jopa siipitarkkailijan ohi. Hätäuloskäynti on saakelin pelottava keksintö. En saa tuoda koneeseen edes kynsisaksia, mutta tottahan toki joku minulle tuntematon urvelo voi istua oven vieressä ja paukauttaa koneen ilmanpaineen sekunneissa hämmentäviin lukemiin. Tästä syystä hätäuloskäyntipaikanhaltijan on oltava henkilö, jolla on koko koneen luottamus takanaan. Myös samalla rivillä istujat ovat tärkeitä. He tavallaan pitävät silmällä oven vieressä istuvaa luottamusmiestä. Pienestäkin vilkaisusta oven kahvoihin tulee seurata armoton karateisku niskaan!

Lentomme lähti kello viiden kieppeillä, joten jouduimme heräämään kello kahden kieppeillä. Kun herätys on kahdelta, voi sanoa varmasti, ettei nukkumisesta tule mitään. Näin ollen saapuessamme aurinkoiseen Cuscoon, olimme aivan saakelin väsyneitä. Kylmyys hieman yllätti ja jälleen uuteen kaupunkiin saapuvat turistit joutuivat härskien taksihintojen uhreiksi. Voin luvata, että seuraavaa taksia ottaessani tingin köyhältä paikalliselta tuhkatkin pesästä! Perkule aina sitä luulee maksavansa ookoo hinnan ja myöhemmin tajuaa maksaneensa tuplat!

Kuvassa Cusco. Se voi toki olla joku muukin kaupunki. Nää on ylhäältä käsin aika samanlaisia

Johtuen tavattomasta väsymyksestä päätimme viettää ensimmäisen yön juhlien rajusti. Todella tyhmää, mutta hostellimme baarissa oli valtaisat bileet, joten minkäs mahtaa. Tulipa joku räkäinen klubikin nähtyä. Siskollapa sen sijaan alkaa olla sen verran ikää, ettei hänen yö-elämään lähdöstään ole koko matkalla tullut juuri mitään. Onneksi hostelleissa ei tarvitse koskaan juhlia yksin.

Cuscon kaduilta löysin suosikkini kaikkien paikallisten ruokien joukosta. Eräs kyltti mainosteli ravitsemusliikkeen tarjoavan jotain salchipapoina tunnettua paikallista herkkua. Kyseessä on lautasella erilaisten mausteiden kera tarjoiltavista ranskalaisista ja makkaran palasista. Tavattoman herkullista! Näitä pitäisi saada Suomeenkin. Nimekseen annos voisi saada makkaraperunat.

Cuscon ympäristössä lojuu, jos jonkinlaista temppeliä ja rauniota. Osa näistä sijaitsee ihan kaupungin rajalla, olihan kaupunki Inkavaltakunnan pääkaupunki ennen kuin suuri nimeämisen mestari Francisco Pizarro perusti Liman. Virallisen käsityksen mukaan kyseinen kaupunki on historian kolmanneksi huonoiten nimetty asutuskeskittymä. Edelle yltävät vain Harjavalta ja Tampere. Palaisinko asiaan? Vaikkapa. Kävimme kuun temppelillä kävelykierroksella. Itse temppeli, joka käsittääkseni oli jonkinlainen luola, oli suljettu. Pari viikkoa sitten joku argentiinalainen neitokainen oli saanut kuningasidean: omatoiminen ayahuasca-rituaali kuun temppelissä. Kyseinen tyttö löytyi kuolleena jostain temppelin alueelta. Avattakoon nopeasti ayahuascan saloja tietämättömille: vahva psykedeeli, jota käytetään sielua puhdistavissa rituaaleissa Etelä-Amerikassa. Eipä siis ihme, ettei neitokaisen seikkailu pimeillä kallioilla sujunut kuin strömsössä. Strömsön ayahuascajaksossa. Niih.

Joookkatapauksessa temppelin ympäristössä oli helposti havaittavissa merkkejä konkistadorien nuivasta suhtautumisesta inkain hengelliseen maailmaan. Puumapatsaiden päät oli napsittu irti ja kondorien kuvat oli poistettu myös. Muutama etäisesti käärmettä muistuttava noro oli yhä erotettavissa. Siinä inkojen maailman kolmijakoisuus: kondori, puuma ja käärme.

Juhlinnan ja turistirundailun yhteydessä hankkimamme kontaktit kertoivat meille pyhässä laaksossa järjestettävästä festivaalista. Musiikkigenrenä oli totta kai kaikkien rakastama trance, joka on jonkinlaista saakelin psykedeeliteknoa. Ihan hirveää sontaa. Moiseen genreen osaan suhtautua kypsällä ”kuulematta paskaa”-asenteella Sontaisuudestaan huolimatta suuntasimme festareille avoimin mielin. Matkaseuraksemme valikoitui eräs israelilainen Omer, ja lippujen ja teltan hankkimisessa auttoi paikallinen toverimme Cristian. Tottahan toki ennen kylmyyttä hohkaville festareille suuntaamista oli paineltava hankkimaan poncho!

Poncho ja pipo samaa väriä. Kuka muka näyttää turistilta?

Yövyimme yön pienessä kylässä nimeltä Pisac, josta jatkoimme laakson pohjalla virtaavan joen alajuoksua kohti Coyan pikkukylään. Pisacissa emme tehneet mitään kummallista. Pisacin rauhallinen hiljaisuus oli yksinomaa tarkoitettu akkujen latailuun ennen festareita. Harmillista kyllä, emme saaneet aikaiseksi tutkia laakson lukuisia raunioita. Yhden näimme vuoren huipulla, Pisacin yllä.

Festarit olivat melkoinen kokemus. Saavuimme paikalle, mutta ilman tapahtuman tapahtuvuudesta kertovaa kylttiä emme taatusti olisi arvanneet onnistuneemme moisessa. Paikka vaikutti olevan jonkun päiväkodin piha, paikalla oli jopa pari lasta! Lapset tarrautuivat takiaisten lailla Elsaan, josta huokunee sellainen tarhatätimäinen leikittäjä asenne. Myös blondius ja eräässä Disneyn tuoreehkossa hitissä esiintyvä kaima edesauttavat hullaantumisessa. Kakarat aloittavat aina vähän ujosti, mutta kohta ne jo letittävät Elsan hiuksia ja heittelevät palloilla maassa nukkuvaa veli raukkaa. Juu ihan kuuluu omiinkin lempileikkeihini.

Todelliset megabileet

Alkamisajankohdaksi kerrotun kello kolmen aikoihin järjestävä taho vasta kärräili kaiuttimia paikalle ja siivoili jalkapallomaaleja pois tieltä. Missään ei näkynyt kaljatelttaa tai ruokakojuja tai muutakaan festivaaleille olennaista infrastruktuuria. Pikkuhiljaa kaikki trancea rakastavat pikku hipinretaleet sitten valuivat alueelle ja musiikki saatiin päälle. Päätin vetää teltanpystytyskännit ja odottaa pimeää, jotta pikku projektissa olisi edes jotain jännää.

No jännääpä siinä projektissa sitten riittikin ihan kaikkien Routalempien tarpeiksi. Vanha herrasmies, joka vuokrasi telttamme oli kaikessa arvokkaassa seniiliydessään vuokrannut saakeli sisä- ja ulkoteltan eri pakoista. Perkele. Sitä sitten pyöriteltiin ja käänneltiin ja väänneltiin, jopa apujoukkojen kera. Voinette uskoa homman olevan kaaoksessa, jos teltanpystytysylpeyteni sallii apujoukkojen tunkeutumisen reviirilleni. Ärräpäideni keskellä eräs brasilialainen tyttönen luuli keksineensä ratkaisun. Hyväksyin ratkaisun, vaikka lapsikin näki teltan olevan yhä ihan viturallaan. Tulipahan jollekin edes hyvä mieli. Siinä kuitenkin mahtuisi nukkumaan, mikäli sekavan paskamusiikin pauhussa moista jaksaisi tehdä.

Mikäli kuvaan saisi äänet mukaan, en niitä lisäisi, sillä sisältö olisi tavattoman luokatonta ja ala-arvoista kieltä.

Itse festareilla bailaaminen jäi melko vähäiseksi. Ihmiset istuskelivat kahden kottikärryn kyytiin kasatun kokon ympärillä ja siinä sitten pienen festarikansan turvin paranneltiin maailmaa olutpullojen kanssa (juu kaljakoju löytyi). Joillain vierailla tosin oli jonkinlainen lääkekaappikin mukanaan. Huumehisten kirjoa oli todella mielenkiintoista seurata. Trancen pauhu ei loppunut ennen seuraavaa puoltapäivää, mutta nukkumaan piti päästä, joten kömmin telttaamme. Jumaliste! Siskokultani oli päättänyt kääriytyä makuupussiini ja vilttiimme, jotka olivat ainokaiset yöpymisvälineemme. Ponchon hennossa lämmössä sitten hytisin hetken ja totesin ainoaksi vaihtoehdoksi painella huumehippien sekaan nuotiolle. Toisella yrittämällä sitten pääsinkin jo peiton alle pariksi tunniksi koisimaan. Aamulla noustessamme koimme perin huvittavan näyn: lauma paremmalla lääkelaukulla varustautuneita hippejä siellä vielä yritti joogata ja tanssia ja löytää sielunrauhaa. Aika kömpelöltä se näytti, mutta ainakin lääkekaappi näytti voittaneen kaljakorin vireystilan ylläpitämisen herruudesta käytävässä raivokkaassa mittelössä. Me painelimme kohti Cuscoa. Pyhän laakson tutkimiseen suosittelisin ennemmin patikointia ja raunioiden tutkiskelua. Hippien kanssa festarointi osoittautui jo päivässä sangen väsyttäväksi kokemukseksi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *